Sisällön tarjoaa Blogger.

Ruusut ja kirppistelyä

Tää päivä taasen jo iltapäivän puolella. Poika nukkuu ja minä aloin taas kirjottamaan. Tänään oltiin aamulla neuvolassa,poika oli kehittynyt todella hyvin, lähes kymmenenkilon jössikkä. Oltiin tänään ekaa kertaa myös pojan kanssa haudalla. Sitten tuli ostettua vaaleanpunaisia ruusuja joista sain napsittua todella hyvän kuvan. Tulipas sitten myös käytyä kirpparilla. Ostokset tulee kuvina.

Pojalle uusi t-paita kesäksi.(1e)

Mulle uusi kesämekko.(3e)

RUUSUJA kotiin ja haudalle.

Mulle toinenki uus mekko.(3e)

Veljen vauvalle asu.  (2e)

Keittiönpyyhe (2e)

Nimipäivät

Tässä lupaamani kirjoitus nimipäiväjuhlista. Eilen juhlat alko siinä yhden aikaa ja sitten olikin siinä muutamia pojan läheisiä, kuten kummit ja mummi. Siinä sitä sitten kaikki sylkytteli pientä poikaa, sitten syötiin ja juteltiin mukavia. Ensin ajattelin, ettei kukaan juhli nimipäiviä,mutta poikkeus sääntöön, pojan ekat nimpparit oli pakko juhlia. Ilta katsottiin suomen peliä. Ainiin haluan laittaa tähän yhden ylimääräisen kuvan, Pojan ristiäiskeksit oli niin kivat,että harmittaa ettei ollut nytkin tarjoiltavana. Tänään luvassa aurinkoa,ajelua ja suomen peliä ja uimista. Täällä taas muutama kuva.
Tarjoilua

Pieni osa vieraista

Lahjoja osa 1.

lahjoja osa 2.

Tässä kuva ihanista ristiäiskekseistä.


Kohta uimaan, Ihanaa päivää kaikille !!

Talkoopäivä

Tänään onkin sitten siivoiltu,grillattu ja palvottu aurinkoa. Pojalla huomenna ekat nimipäivät. Yleensä niitä ei juhlita,mutta koska ne on ekat niin on aivan pakko. Tänään olikin jo ensimmäiset kummivieraat. Ja mekin ostettiin pojalle melko kallis,mutta tarpeellinen lahja. Mun poika on syntynyt 24.9, häne ristiäiset oli 24.11, joulu 24.12 ja nyt 24.5 nimipäivät ja huomenna tulee sitten tasan 8kk. Melkosta 24 lukemaa. Kerron juhlista sitten huomenna enemmän kun on varsinainen päivä. Tässä taas parit kuvat.

Päivänlounas

Uusi istuinosa <3

Eka nimipäivä lahja

<3

Kylästelyä,Picnic ja pelastus :)

Aamu alkoi kahvilla,herätessäni huomasin, että ilmapatja oli aika tyhjä. (Mulla kun on tällä hetkellä semmonen väliaikaiskäytössä.) Päivää kohden tuli lähdettyä asioille ja Akin kanssa piknikille. Oltiin piknikillä vuohensaaressa (eli ei kovin kummonen paikka, mutta veden äärellä ja aurinko paistoi mikä oli pääasia.) Piknikin jälkee käytiin kahvilla tuttua moikkaamassa, joka oli tullut Ruosista käymään Suomessa. Ja sen jälkeen tulinkin paniikissa etsimään Akin luota erästä kuittia, nimeltä ilmapatja ja kun ihmeenkaupalla se löytyi. Eikun patjaa vaihtamaan uuteen. PELASTUS! Tässä taas teille lukijoille muutama fiilistely kuva :) olkaapa hyvät! 


Mun uudet kengät, Happy.

Picnic,vedenäärellä.

Herkulliset retkieväät, nam.

ARNOLDS herkkua. 

mamin kukat kotiin <3

Voikukkanen ja kännykässä hyvä kuvanlaatu.
Pikkumurun kesäkoivet.


AURINKOISEN IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE!! :)

Elämää kotona !

Kotona
Tein jo aikaisemmin kotipostauksen, mutta sen jälkeen on täällä järjestys hieman muuttunut ja tullut ehkä ostettua jotain pientä uutta, kuten pojan sängyn yläpuolelle sisustustarra. Piparimuotit saivat uuden säilytyspaikan ja meikä aatteli eilen räväyttää ja päätti ostaa punasen huulipunan. Tänään olen juonut kahvit,siivoillu,nukkunu pitkään ja koska kellohan on vasta 12.00 nii tänään kerkee tekee vielä vaikka ja mitä. Kohta meinasin lähtee kaupungille. Tässä taas muutama otos tältäpäivältä. Mulla onkin tänään vapaapäivä ku poikakin on isällää. On siis hyvin aikaa kirjotella ja tehdä omia asioita.
Täällä paistaa aurinko ja tulee muutenkin lämminpäivä.
Piparkakkumuottien uusi säilytyspaikka.

Olohuoneen uusi järjestys.

Kiikkukin löysi uuden paikan.

Sisustustarra sai uuden paikan ja pojalle uusi tarra.

Mamin uusi räikeä huulipuna :)

Aurinkoistapäivää kaikille ! 

Tänään on Tiistai

Tiistaipäivä

Nonniin. Kerkeepä taas päivittää blogia. Mahdan jäädä koukkuun tähän bloggaamiseen. jotenkin mukava ottaa kuvia siitä mitä päivän aikana on tullut tehtyä. Ompahan jotakin tekemistä ja kun välillä tuntuu ettei oo mtään tekemistä, sitten hetken päästä sitä on liikaa. Tänään on tullut noustua taasen aikasin, juotu kahvit, pesty pyykit ja lähdetty kaupungille asioille. Samalla käytiin syömässä Splizzeriassa. Se oli mielestäni ihan hyvä ja erillainen paikka. Otin semmosen ateria jossa oli puolet pizzaa ja puolet salaattia. Samalla reissulla tuli käytyy vähän ostoksilla. Tällä kertaa ihan tarpeellista. Kalenteri tälle ja ensivuodelle,huulipuna (punainen) uusi villitys ja sitten ostin myös pelikortit ku tajusin ettei mulla niitäkää oo ja oikeestaa löyty nii herkkukuosilla olevat pelikortit, että oli pakko ostaa. Tässä pari kuvaa tästä päivästä.


Splizzerian herkkuannos, yummy.

Meikäläisen ihanat tennarit (tähtikuosilla olevat ovat jo varattuna).

Punainen huulipuna uuten räikeään elämään, herkulliset pelikortit ja kalenteri.